Etelän helmi Paleochora

Paikallisten sydämiin 0 km, Haniaan 77 km, Gavdokselle, Euroopan eteläisimmälle kohteelle, 65 km ja Helsinkiin noin 2 800 kilometriä lentäen. Tänään on lomamme viimeinen päivä Paleochorassa ja huomenna suuntaamme kohti Haniaa, kaupunkitunnelmia haistelemaan. 24 yötä elämästäni pienessä eteläkreetalaisessa kylässä vietettyäni jäin miettimään mitä asioita haluaisin tuoda blogissa esille. Vuoden takaiselta reissulta jäi pelkästään positiivisia asioita mieleen, nyt pidemmän aikaa täällä oltuamme muutamia heikkouksiakin löytyi. Päädyin kertomaan jotain sijainnista, kyläelämästä ja vieraanvaraisuudesta.

PaleochoraPaleochora

Eurooppalaiset hipit saapuivat kylään 1970-luvulla ja raivasivat tilaa tämän päivän turismille. Vanhoja hippejä näkee edelleen katukuvassa, räikeimpänä näkynä savutteleva hippi ruokakaupassa. Hippeilyasusteita voi ostaa pienistä putiikeista ja kylän kasvisravintolassa on jotain samoja tunnelmia aistittavissa. Paleochoralaiset papat taas viihtyvät lukuisissa kahviloissa ja tavernoissa juoden kahvia, rupatellen ja nauhojansa pyöritellen. Heille ohikulkijoiden tuijottelu on luonteenomaista, kuten koko Kreetalla on tapana tehdä. Turistit taas ovat valloittaneet kylän rannat ja rantakadut. “Kaikenkarvaiset otukset” mahtuvat mainiosti nautiskelemaan elämästä näillä kulmilla. Katukuva on mukavan kirjavaa kylän pienuudesta huolimatta.

Kenelläkään ei tunnu olevan kiire ja siestaa noudatetaan vanhaan hyvään tapaan. Leppoisa tunnelma ja olotila tarttuu.

Paleochora keskustaPaleochora matkustajasatama

Paleochoran kylä on syntynyt niemimaalle. Niemen kärjessä, yllätys yllätys, on pelkkää joutomaata ja kallioinen ranta sekä rahtisatama. Äkkiseltään tuntuisi, että parhaat sijainnit on vielä rakentamatta. Paleohoran historia ulottuu kauas ennen hippien tuloa. Näkyvin historiallinen maamerkki on venetsialaisen linnoituksen rauniot 1200-luvulta heti niemen kärjen jälkeen korkeammalla mäen päällä. Itse Paleochoran kylä on rakentunut linnoituksen taakse, pohjoispuolelle ja rajautuu idässä kivirantaan ja lännessä pitkään hiekkarantaan. Niemi on puolisen kilometriä leveä ja pituutta kertynee kilometrin verran. Maa-alaa on siis vähän, jonka vuoksi kylän uusi asuinalue on kasvanut korkeammalle vuorenrinteelle sisämaahan päin. Aluetta kutsutaan Panoramaksi.

Paleohora Panoramasta

Sanotaan, että Paleochora on ainoa Kreetan rantalomakohde, joka ei nuku täyttä talviunta. Kylän reilut 2000 vakituista asukasta pitävät menoa yllä vuodenajasta huolimatta. Iso koulu lapsille, peruspalvelut, hyvät bussiyhteydet päivittäin Haniaan ja valtavat vihannesviljelmät heti kylän ulkopuolella. Matkailijoita riittää vuoden ympäri, sillä Portugalista lähtevä ja Itä-Kreetalle päättyvä E4-kävelytie kulkee kylän läpi. Lisäksi eteläinen alava sijainti mahdollistaa lempeät lämpötilat läpi talven, jolloin kreikkalaiset saapuvat nautiskelemaan lämmöstä. Joidenkin tietojen mukaan kyseessä on todellakin koko Kreikan lämpimin paikka keskilämmöllä mitattuna.

Paleohoran hiekkaranta

Paikallinen väestö pienine kotikatuineen, kotieläimineen sekä elämänmenoineen ovat Paleochoran suola. Aamulla turisti voi herätä kukonlauluun, parvekkeelta näkee laiduntavia lampaita ja kylän asukkaita omissa toihuissaan. Yhdessä talossa voi olla tarjolla majoitusta matkailijoille, pieni putiikki tarjoten ruokaa tai matkamuistoja sekä isäntäperheen koti. Ja useampi oliivipuu pihalla. Tai pienen paikallisen kerrostalon alakerrassa on ravintola ja kukat sekä yrtit kasvavat ruukuissaan. Omilla pihoilla kasvatetaan hedelmiä, yrttejä tai salaatteja ja niitä tarjoillaan turisteille.

Tavernoja PaleohorassaPaleochorassa ei ole yhtään isoa hotellia, uima-altaalliset majoitukset ovat erittäin harvassa ja paikallisten suosimasta kahvilasta tai marketista saa herkkuja erittäin hyvään hintaan. Matkailu on pienimuotoista ja hyvin vieraanvaraista. Olen tuntenut oloni jokaisena päivänä tervetulleeksi samoin kuin pidetyksi vieraaksi. Vaikka välillä itsestä tuntuukin lasten kanssa reissatessa, ettei ole sitä ihanteellisinta hiljaista ja siistiä porukkaa. Paikalliset muistavat vieraansa, tarjoavat hyvää palvelua ja muistavat kysellä kuulumisia. Ja ennen kaikkea taputella lapsia.

Kun kylää ei ole tehty pelkästään turisteja varten, näkyy kaduilla kreikkalaista huolettomuutta. Talot ovat keskeneräisiä, pihat täynnä romua ja yleiset tilat, ei kenenkään alueet, jäävät ilman huomiota. Esimerkiksi hiekkarannan yleisiä vessoja en voi suositella kenellekään. Tai kylän ainoa leikkipuisto, se on jätetty ränsistymään ja väittäisin sitä vaaralliseksi lapsille. Liikenne kylällä voi tuntua sekavalle. Kävelijät, skootterit, autot, lava-autot ja bussit kurvailevat samoilla kapeilla teillä. Rantojen myötäisillä kaduilla on hyvät jalkakäytävät, muilta kaduilta ne puuttuvat tai ovat niin kapeita, ettei rattaiden kanssa mahdu kulkemaan.

Kuten jo aiemmissa postauksissa olemme kertoneet Paleochorassa voi olla tuulista. Varsinkin näin syksyn kolkutellessa ovia sää muuttuu kylmänoloiseksi, tavarat lentelevät tuulen mukana ja lomailuun alkaa kaivata vaihtelua. Alle on koottu joitakin Paleochoran parhaita paloja sekä lähiympäristön vaihtoehtoisia palveluja. Paleochorassa nelihenkinen perhe syö helposti tavernassa reilulla 20 eurolla ja tavernavalikoimasta ei ole puutetta. Emme ole ehtineet testaamaan edes yhtä viidesosaa (villi veikkaus).

Jetee beach barLa Jetee Beach Bar. Lasten suosikkiruokapaikka, sillä hiekkarannalla sijaitsevalla ravintola-alueella saa vapaasti, liikenteeltä turvassa, liikkua ja touhuta. Lisäksi Pasta Bolognese on ainakin Auran mukaan maailman parasta ja pöydät riittävän matalalla lasten ruokailulle. Aikuisille paikasta tulevat mieleen Kaakkois-aasian tunnelmat. Hyvä valinta myös lapsettomille matkaajille, jotka haluavat nauttia kylmästä juomasta, sillä kyseessä on ennenkaikkea baari.

Zygos. Relax-huoneistohotellin viereinen café / snack bar tarjoaa iloista palvelua sekä edullista aamiaista ja ruokaa. Nostamme esiin salaatit ja munakkaat. Sekä jo mainitun hymyilevän palvelun, muistivat jopa meidän joukkueen viime vuodelta.

Bar PaleohoraTaverna Aristeas. Ehkä meidän paras ulkonasyömiskokemuksemme Paleochorassa. Suosittelemme erityisesti lammasta. Esimerkkinä yksinkertainen pastaruoka, Lamb Giouvetsi, ja tyytyväiseksi tulevat niin lapset kuin aikuisetkin. Tavernareissumme osuivat usein muihin kyliin, joten sitä laajinta otosta emme pysty tarjoamaan, mutta käydyistä paikoista tämä nousi erityisesti esiin. Mukavan rauhallinen ja rauhoittava tunnelma puiden alla, kivenheiton päässä pääkadun sykkeestä.

Agios Bar. Paleochoran sydämessä sijaitsevasta kahvilasta on helppo seurailla kylän menoja ja touhuja. Sisällä soi mukava chillout-musiikki, kahvi (suosittelemme: tuplaespresso tai cappucino, aitoa fiilistä hakevalle myös kreikkalainen kahvi) ja tuorepuristettu appelsiinimehu ovat hyvää samoin kuin täytetyt leivät. On kylän “pääristeyksessä”, joten kävelijöiden, skootterien, pyörien ja autojen tanssia voi seurata paraatipaikalta. Ja rennolla mielellä, nythän ei olla järjestelmällisessä Suomessa, jonne tällainen vapaa ja luova kaaos ei istuisi.

EverestEverest Food. Hyvä ja edullinen kreikkalainen pikaruokapaikka poikittaiskadulla, joka johtaa matkustajasatamasta hiekkarannalle. Esimerkiksi perinteinen Pita Gyros maksaa possulla 2,20 €, kanalla 2,50 €. Ja nälkä lähtee. Toki liian usein syötäessä terveyskin. Usein pöydissä notkuvat paikalliset.

Third Eye. Tietojemme mukaan Kreetan ainoa kasvisravintola tarjoaa itämaisia makuja vastapainoksi kreetalaisille ruoalle. Niin taivaallista kuin paikallinen sapuska onkin, välillä kaivannee pientä vaihtelua. Ja etniseen ruokaan tottuneille sitäkin tulee jossain vaiheessa ikävä. Siispä Kolmanteen Silmään! Ruoka on erityisen hyvää, paikallisesti tuotettua ja osin luomuakin. Hinnat toki keskitasoa hieman korkeammat. Tarjolla on makuja kauko- ja Lähi-idästä, Pohjois-Afrikasta kuten myös muualta Euroopastakin. Curryt, tahnat, lasagnet, siinäpä vaihtelua. Meininki on hieman zen, isolla ripauksella rauhaa ja rakkautta, ja omistajissa ja/tai henkilökunnassa on peittelemätöntä hippimeininkiä.

Karakatsanis Café. Pääkadun yläpäästä, läheltä kylän ortodoksista kirkkoa, saa herkullista italialaista jäätelöä, makeita leivonnaisia sekä italialaisia kahveja. Täälläkin aiemmin mainitut tuplaespresso ja cappucino ovat maistuneet.

Notos & Relax. Notoksen auto-, pyörä- ja skootterivuokrauksesta, pesulapalveluista sekä Relax-majoituksesta on tulossa oma kirjoituksensa. Kilpailevaa majoitusta on toki tarjolla reilusti, kuten myös muutama muu vuokrafirma ja matkatoimistokin, mutta meille jäi oikein hyvä maku suuhun Relax-Notos-kombosta.

Anatolia-leipomo. Oli sitten kyseessä tuore leipä aamupalalle tai edullinen lounas lennossa, tämä leipomo ei petä. Ja vaikka toimii parhaiten pikkunälkään, heidän pinaatilla ja juustolla täytetyt, rasvasta tihkuvat rengasmaiset leivonnaiset tarjoavat järeämmällekin miehelle päivän kaloriannoksen. Hiekkarannan vieressä.

Supermarketteja löytyy kylältä viisi tai kymmenen, mutta me suosimme lähellä Relaxia olevaa, hieman suurempaa supermarkettia (hiekkarannan varrella kulkevalla tiellä, Relaxin ja Anatolia-leipomon välissä). Juustotiskin mummojen kanssa on hymyjä kerta toisensa jälkeen vaihdettu juustoja valitessa, vaikkei kumpikaan ymmärrä toisiaan. Valikoima on oikein hyvä ja paikallista tavaraa tarjolla ja esillä paljon. Hinnat kohdallaan.

Grameno (ranta). Noin neljän kilometrin päässä Paleochorasta länteen löytyy mukava vähätuulinen ranta, joko hiekkaisella tai kivisellä rannanpuoliskolla. Tänne pääsee helposti pyörällä. Gramenon alueella (Koundouran kylällä), pääkadun varressa on lisäksi mukavalla terassilla varustettu ja herkullista kreetalaista ruokaa tarjoava Taverna Grameno. Söimme lävitse 12-osaisen kasvismezelajitelman. Myös liha- ja kalavastaavat tarjolla. Bonuksena pihalta löytyy lasten leikkipaikka. Sana cappucino mainittu useaan kertaan postauksessa, ottakaa se aiempien mainintojen kohdalla, älkää täällä.

Samaria I. Laivaretket etelärannikon pienempiin kyliin tuovat mukavaa vaihtelua lomailuun. Me kävimme Loutrossa ja ihastuimme kylän hiljaisuuteen ja rauhallisuuteen. Laivalla matkustelu tosin ei ole kovin edullista, joten suosittelemme myös vaellusretkiä lähialueiden rotkoihin ja vuoristoihin. Paikallisbusseilla (Anek Lines) ja laivoilla matkustamiseen voi yhdistää kävelyretket oman tahdin mukaan tai ottaa paikalliselta matkanjärjestäjältä retkipaketin.

Kylältä löytyy myös kokeilemisen arvoinen ulkoilmaelokuvateatteri. Piti mennä katsomaan Zorba the Greek 60-luvulta, mutta jäi väliin tällä kertaa. Pari elokuvaa ja pari näytöstä viikossa.

Pähkinänkuoressa, Paleochoran hyvät puolet:

  • Lämpö, lokakuussakin yöllä +20 ja päivällä +25, pääosin auringonpaistetta
  • Hyvä valikoima ruokapaikkoja ja kahviloita, edullinen hintataso (mm. pohjoisrannikkoa edullisempi)
  • Sopiva yhdistelmä aitoa elämänmenoa ja palveluja turisteille
  • Rento ilmapiiri – tätä on vaikea sanoin kuvata, mutta joka hetki tuntee viihtyvänsä ja olevansa tervetullut
  • Hyvä tukikohta ottaa haltuun koko Lounais-Kreeta autolla ja laivalla
  • Huikeat vaellus- ja ulkoilumahdollisuudet

Muutamaan huonoonkin puoleen törmäsimme:

  • Satunnainen kova tuuli, voi pahimpina päivinä alkaa jo kiukuttaa
  • Yöllä täysillä kaasuttelevat mopopojat/machomiehet
  • “Keskinkertaiset” uimarannat – jos olet täydellisen uimarannan perässä, joutunet sinne autolla tai pyörällä menemään
  • Kävelykatujen/jalkakäytävien puute, lähinnä lapsiperheiden murhe

Auringonlasku Paleochora

2 thoughts on “Etelän helmi Paleochora

  1. On kyllä ollut niin kattava matkakertomus, että tekisi melkein mieli varata matka. 🙂 Kiva, kun kerrotte myös siitä arjesta lomalla, koska kuukauteen sitäkin tosiaan mahtuu. Millä mielin lapset (tai etenkin Aura) ovat lähestyvän kotimatkan suhteen? Haluaisivatko jäädä lämpimään vai joko on ollut kavereita ikävä? 🙂 Nauttikaahan vielä viimeisistä päivistä lämpimässä!

    Like

    1. Kiitos Tiina Kommentista! Blogia on ollu kiva tehdä, loppua kohden vähän kehtuuttaa. Niin pitkälle on kuitenkin jaksettu, et kyllä loppuun saakka vedetään. Kun laukkuja pakkailtiin Paleohorassa, Aura olisi jo halunnut kotiin. Nyt uudet kaupunkitunnelmat täällä Haniassa ovat tainneet viedä koti-ikävän taas hetkeksi mielestä. Taidetaan kaikki olla aika valmiita jo kotiin. Vielä kuitenkin nautitaan ja käydään museo- ja kävelykierroksia tekemässä. Ja Haniassa on leikkipuistojakin, lapset tykkää!

      Like

Leave a comment