Me löysimme sen, aarteen! Se on vuorien kätkössä, sinne ei pääse autolla ja siellä voi nähdä sinivalkoisen kreikkalaisen kauneuden. Loutro – pienen pieni etelärannikon kylä on saanut nimensä lutraamisesta eli vedellä yltäkylläisesti nauttimisesta. Loutro on ollut kreetalaisten kylpykylä jo vuosituhansien ajan. Kylässä on aikojen alusta asti ollut luonnon muovaama suojaisa satama, kuten on edelleenkin, eikä siellä kuule autojen äänia, ainoastaan moottoriveneiden pärinää, ja sitäkin harvakseltaan.
Otimme laivan Paleohorasta ja lähdimme yhden yön seikkailulle idän suuntaan. Ensin Sougia, sen jälkeen Agia Roumeli (Samarian rotko päättyy tänne) ja seuraavaksi kapean niemen takaa pilkahti Loutro. Teimme laivamatkaa pelkästään Kreetan etelärannikolla 3 tuntia menomatkalla ja paluumatkalla 5 tuntia 40 minuuttia (Agia Roumelissa odottelimme kaikki Samarian rotkon vaeltajat kyytiin). Pohjoisen kohteista lähdettäessä aluksi pitäisi vielä matkustaa pari tuntia kiemurateitä pitkin Paleohoran, Sougian tai Hora Sfakion satamaan päästäkseen Loutroon saakka. Kohde ei siis ole helposti saavutettavissa ja sen vuoksi varmasti ainutlaatuisena pysynytkin. Loutro markkinoi itseään: “Do nothing”. Selvä! Saas nähdä miten lasten kanssa onnistuu.
Laivamatkan ja helteen uuvuttamina ensimmäiset katseet Loutroon olivat ihastuneet. Vau! Vihdoinkin valkoisia kreikkalaisia taloja sinisillä ovilla ja ikkunanpuitteilla. Tätä kauneutta on odotettu, joten kamerat esille! Kylän rantakatu on noin 400 metrin pituinen. Kävelimme sen ensin läpi ja etsimme itsellemme yösijan (tästä postaukseen majoituksesta). Kylä toimii hyvin pitkälti matkailijoiden varassa. Mojitot, margaritat ja cappucinot nousivat esille sataman jälkeisellä rantakadun osuudella. Pidemmälle katua edetessä kalaverkot, grillissä pyörivät vuohet ja kreikkalaisuus tulivat paremmin esille. Ennen kaikkea rantakatu täyttyi ravintoloista, kahviloista ja niiden yläkerrassa tarjolla olevista majoitusmahdollisuuksista. Lisäksi rannalta löytyi kaksi pientä auringonotto- ja uintialuetta. Pienikivinen ja erittäin kirkasvetinen ranta soveltui meidän tarpeisiimme mainiosti. Tosin Pyry ei rannalla muuta tehnytkään kuin syönyt kiviä.
Rantakadulta korttelin verran sisämaahan päin katselimme pieniä, ihastuttavia kreikkalaisia yksityiskohtia, kuten leikkiviä kissanpentuja, sinisen eri värejä (parhaana löytönä pastellinsininen uloskannettu leposohva), kukkia ruukuissaan ja vanhoja miehiä ihastelemassa lapsia. Kylän tarkkaa asukaslukua emme löytäneet, arvioita 90 ja 400 asukkaan väliltä löytyi netistä. Veikkaisin, että 90 asukasta on lähempänä totuutta, lisäksi kesäisin rantakatu täyttyy sadoista turisteista. Syksyn tullen, turistien lähdettyä, kylän rantaraitti voikin tuntua hiljaiselta ja kolkolta.
Ainutlaatuisen kylästä tekee autottomuus. Aarre! Ei tällaisia kyliä montaa Euroopassa ole, veikkaisin. Moottorien puute tekee tunnelmasta hiljaisen ja ennen kaikkea kiireettömän. Lisäksi maisema on erityisen kaunis ilman harmaita asfaltin peittämiä maa-alueita ja erivärisiä metallimöhkäleitä. Kylän maisema pysyi kauttaaltaan valkoisen ja sinisen sävyissä. Liikenteen vaarat olivat myös minimaaliset 🙂
Meidän kahden päivän ja yhden yön reissu koostui syömisestä, uimisesta, kujilla kävelystä, maisemien ihastelusta ja lomailusta. Tietokone ja bloggailu nimittäin jätettiin Paleohoran tukipisteeseen.
PS. Loutron kävijöistä suurin osa oli vaeltajia. Kaikille vaellusmatkoista kiinnostuneille, tämä voisi olla oiva kohde!
Perhelippu 